> ## Content Index > Fetch the complete content index at: https://www.cores.media/llms.txt > Use this file to discover other available public pages before exploring further. # Miksi puolue ei voi myöntää, että toinen on oikeassa? - URL: https://www.cores.media/miksi-puolue-ei-voi-myontaa-etta-toinen-on-oikeassa/ - Published: 2026-11-09T11:51:43.000Z - Updated: 2026-11-09T11:51:43.000Z - Author: Cores.Media Team - Tags: Finland, Finnish, Politics & Governance, Values & Democracy --- *"Kukaan ei koe juoksevansa sokeasti. Sokeus tuntuu varmuudelta sisältäpäin."* *Tämä on pohdinta, ei faktaväite.* Kuvittele kansanedustaja, joka sanoo täysistunnossa: "Vastapuolen esitys on tässä kohdassa parempi kuin meidän. Kannatan sitä." Tuntuuko se uskottavalta? Useimmille ei. Ja juuri se kertoo jotain olennaista suomalaisesta poliittisesta kulttuurista, ja itse asiassa meistä kaikista. Puolueet tekevät kompromisseja joka päivä. Suomi on rakentanut hallituksensa vuosikymmeniä monen puolueen yhteistyön varaan, ja jokainen hallitusohjelma on lopulta joukko myönnytyksiä. Yhteistyö siis onnistuu, mutta sitä ei voi sanoa ääneen. Myönnytys tehdään suljettujen ovien takana ja puolustetaan julkisesti voittona. Miksi on niin vaikeaa myöntää julkisesti, että toisella on osa totuudesta? ## Kun mielipiteestä tulee identiteetti [Kirjoitimme aiemmin](https://www.cores.media/kuka-meista-oikeasti-ajattelee-itse/) kolmesta mekanismista, jotka ohjaavat kaikkien ihmisten ajattelua: informaatiokaskadista, konformisuudesta ja motivoituneesta päättelystä. Niistä viimeinen on puolueille kohtalokkain. Emme arvioi väitteitä vain sen perusteella, ovatko ne totta, vaan myös sen perusteella, mitä ne merkitsevät sille ryhmälle, johon kuulumme. Puolue on juuri sellainen ryhmä. Se ei ole vain joukko politiikkaehdotuksia, vaan yhteisö, jolla on oma kieli, omat vastustajat ja oma käsitys siitä, keitä "me" olemme. Kun vastapuolen ehdotus kyseenalaistaa jotain, mihin oma puolue on sitoutunut, se ei tunnu enää asiakysymykseltä. Se tuntuu hyökkäykseltä. Ja kuten aiemmin totesimme: hyökkäystä vastaan ei neuvotella, siltä puolustaudutaan. Psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen kuvaa uudessa kirjassaan *Itsekkyyden aika* samaa ilmiötä yksilön tasolla. Hänen mukaansa aikamme erikoisuus on, että suvaitsevaisuudesta puhutaan enemmän kuin koskaan, mutta *"suvaitsevaisuuden sijasta on lisääntynyt samanmielisyyden vaatimus"*. Kirjaa referoivan arvion mukaan ihminen, jonka minäkuva on hauras ja lainattu ulkoa, kokee arvojensa kyseenalaistamisen hyökkäyksenä koko minuuttaan kohtaan. Sama pätee puolueisiin. Mitä enemmän puolueen kannattajien identiteetti nojaa siihen, että "me" olemme oikeassa ja "he" väärässä, sitä kalliimmaksi jokainen myönnytys tulee. ## Miksi myönnytys tuntuu tappiolta Puolueella on lisäksi omat, rakenteelliset syynsä olla myöntämättä mitään: **Vaalit palkitsevat erottumista.** Puolueen on näytettävä erilaiselta kuin kilpailijat, muuten äänestäjällä ei ole syytä valita juuri sitä. Jos myönnät vastapuolen olevan oikeassa, annat äänestäjälle syyn äänestää vastapuolta. **Mielenmuutos näyttää heikkoudelta.** Poliitikkoa, joka vaihtaa kantaansa uuden tiedon perusteella, kutsutaan helposti takinkääntäjäksi. Harvoin kukaan kehuu häntä siitä, että hän kuunteli. **Julkisuus palkitsee ehdottomuutta.** Kirjoitimme aiemmin: *"Epävarmuus ei leviä somessa. Ehdottomuus leviää."* Lausunto "tässä vastapuoli on oikeassa" ei koskaan kerää yhtä paljon huomiota kuin "vastapuolen esitys on vaarallinen". **Ryhmäkuri.** Eduskuntaryhmä äänestää yleensä yhtenäisesti. Yksittäinen edustaja, joka hyväksyisi toisen puolueen näkemyksen, joutuisi valitsemaan oman harkintansa ja ryhmänsä välillä. Yksikään näistä ei johdu siitä, että poliitikot olisivat huonoja ihmisiä. Ne johtuvat siitä, miten järjestelmä palkitsee ja rankaisee. ## Kun vika on aina toisessa Tässä kohdassa olisi helppoa osoittaa sormella jotain tiettyä puoluetta tai poliittista suuntausta, joka "ei ikinä kuuntele". Lähdeartikkeli, jossa Keltikangas-Järvisen kirjaa esiteltiin, tekee juuri niin. Se ottaa psykologin kuvauksen narsistisesta kulttuurista ja soveltaa sen yhteen poliittiseen suuntaan: vastapuoli on narsistinen, oma puoli näkee asiat selvästi. Täsmälleen saman kuvauksen voisi kääntää toisinkin päin, ja joku varmasti kääntää. Tämä ei ole kritiikkiä yhtä kirjoittajaa kohtaan. Se on esimerkki mekanismista, joka toimii meissä kaikissa. Psykologin kuvaus ihmisestä, joka jakaa maailman mustavalkoisesti hyviin ja pahoihin, sopii aina parhaiten siihen, joka on eri mieltä kanssamme. Ja siihen sopii kuvaus myös silloin, kun luemme sen. [Kirjoitimme aiemmin sopuleista](https://www.cores.media/juokset-koska-muutkin-juoksevat-tiedatko-minne/), jotka juoksevat laumassa: *“Sokeus ei tunnu sokeudelta sisältäpäin. Se tuntuu varmuudelta.”* Puolue, joka on varma omasta oikeassa olemisestaan, ei koe olevansa sokea. Se kokee olevansa ainoa, joka näkee. ## Mitä menetämme Kun puolueet eivät voi julkisesti hyväksyä toistensa hyviä ajatuksia, menetämme kolme asiaa. **Ensinnäkin parhaat ratkaisut.** Hyvä ajatus ei muutu huonommaksi siksi, että sen esitti "väärä" puolue. Silti se usein hylätään juuri siksi. **Toiseksi luottamuksen.** Kansalaiset näkevät, että julkinen keskustelu on näytelmää ja päätökset tehdään muualla. Se syö uskoa siihen, että keskustelulla on merkitystä. **Kolmanneksi mallin.** Jos edes kansan valitsemat edustajat eivät pysty sanomaan "olin väärässä" tai "olet tässä oikeassa", miksi kukaan muukaan uskaltaisi? Keltikangas-Järvinen kysyy kirjassaan, tarkoittaako yksilönvapaus lopulta sitä, että ihminen on vapautunut kasvamasta aikuiseksi. Kysymyksen voi esittää myös politiikalle: aikuisuutta on kyky kuulla eri mieltä olevaa ilman, että oma identiteetti murenee. ## Ei ole puoluetta, joka olisi tästä vapaa Kuten aiemminkin: ei ole ihmisiä, jotka ajattelevat aina itse, ja ihmisiä, jotka juoksevat aina laumassa. On vain hetkiä. Sama koskee puolueita. Jokainen puolue pystyy joskus myöntämään toisen olevan oikeassa, ja jokainen puolue jättää sen joskus tekemättä, koska hinta tuntuu liian kovalta. Muutos ei ala siitä, että vastapuoli oppii kuuntelemaan. Se alkaa siitä, että äänestäjät alkavat palkita kuuntelemista. Jos arvostamme poliitikkoa, joka sanoo "tässä he ovat oikeassa", hänestä tulee mahdollinen. Jos rankaisemme häntä, hänestä tulee mahdoton. Ja jos mielessäsi kävi lukiessa jokin tietty puolue, joka ei koskaan kuuntele, pysähdy siihen ajatukseen vielä kerran. Kysymys ei koskaan koskenut heitä. **Milloin viimeksi annoit tunnustusta poliitikolle siitä, että hän myönsi vastapuolen olevan oikeassa?** Jos haluat kysyä tätä suoraan joltain päättäjältä, esimerkiksi oman puolueesi kansanedustajalta tai jonkin toisen puolueen edustajalta, voit tehdä sen [Cores.Mediassa](https://ask.cores.media/?ref=cores.media). **Lue myös:** - [Kuka meistä oikeasti ajattelee itse?](https://www.cores.media/kuka-meista-oikeasti-ajattelee-itse/) - [Juokset, koska muutkin juoksevat. Tiedätkö minne?](https://www.cores.media/juokset-koska-muutkin-juoksevat-tiedatko-minne/) ---