126 asuntoa, 64 tyhjänä — rakensimmeko vääriä asioita?
Helsingin Ambra-nimisessä terassitalossa on 126 asuntoa. Niistä 64 seisoo tällä hetkellä tyhjänä.
Se ei ole yksittäistapaus. Suomessa on nyt lähes 400 000 tyhjää asuntoa — noin 12 prosenttia koko asuntokannasta. Valtion tukemista (ARA) vuokra-asunnoista yli 11 000 on tyhjillään, ja määrä kasvoi yli tuhannella viime vuodesta. Yli kymmenesosa asunnoista on tyhjillään jo 85 kunnassa — vuotta aiemmin luku oli 69.
Miten tähän päädyttiin
Vuosina 2017–2021 Suomessa rakennettiin uusia asuntoja yli 42 000 vuodessa — yli 1,2-kertaisesti todellista kysyntää vastaava määrä. Rakentamista ruokkivat nollakorot, halpa velkavipu ja sijoitusasuntojen kysyntä. Koronan aikana valtio tuki asuntorakentamista lisää juuri samaan aikaan kun asuntokuntien määrän kasvu oli jo hidastumassa — ihmiset asuivat aiempaa tiiviimmin, eikä väestönkasvu kääntynyt ennustetuksi kysynnäksi.
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut kehitystä suoraan "vauhtisokeudeksi": usean vuoden ajan rakennettiin oletukselle, joka osoittautui vääräksi. Nyt valtio on alkanut supistaa tuettua asuntotuotantoa, ja markkinan annetaan tasapainottua itsestään.
Ei kuitenkaan yksinkertainen tarina
Tässä on kohta, jossa moni analyysi pysähtyisi liian aikaisin: ylitarjonta ei ole tasaisesti jakautunut. Muuttotappioalueilla asuntoja jää tyhjiksi kokonaan — osa päätyy lopulta valtiolle ja kunnille perikuntien kautta. Mutta pääkaupunkiseudulla väestö kasvaa edelleen nopeasti, ja siellä on samaan aikaan sekä ylitarjontaa uusista asunnoista että jatkuvaa kysyntää.
Toisin sanoen: ongelma ei ole vain "rakennettiin liikaa", vaan myös "rakennettiin osittain väärään paikkaan väärään aikaan". Tuki jaettiin laajalti koko maahan, vaikka todellinen tarve olisi ollut paikkakohtainen.
Entä jos raha olisi mennyt infraan?
Tämä on kysymys joka ei liity vain menneeseen, vaan siihen miten seuraava elvytys- tai tukipäätös tehdään. Asuntotuotannon tukeminen on herkkä väestöennusteille — jos ennuste muuttuu (kuten nyt kävi: matala syntyvyys, rajoitettu maahanmuutto), tuen kohde menettää arvonsa nopeasti, ja jäljelle jää tyhjä, ylläpidettävä rakennuskanta jonka kustannukset lopulta valuvat kunnille ja veronmaksajille.
Infrastruktuuri-investoinnit — tieverkko, energiaverkko, digitaalinen infra — eivät ole samalla tavalla riippuvaisia siitä osuuko väestöennuste oikeaan tietyllä alueella. Toimiva tieyhteys tai sähköverkko palvelee aluetta riippumatta siitä muuttaako sinne lopulta 500 vai 2000 uutta asukasta. Tämä ei tarkoita että asuntotuotannon tukeminen olisi ollut lähtökohtaisesti väärin — asuntopula oli todellinen huoli 2010-luvun puolivälissä — mutta se nostaa kysymyksen siitä, kuinka herkästi tukipolitiikka reagoi muuttuviin ennusteisiin, ja kuinka paljon riskiä veronmaksaja kantaa kun ennuste osoittautuu vääräksi.
Mitä sinä kysyisit?
- Miksi valtio tuki asuntorakentamista juuri silloin kun kysyntä oli jo hiipumassa?
- Olisiko sama tukiraha tuottanut pysyvämpää arvoa infrastruktuurihankkeissa, jotka eivät vanhene väestöennusteen muuttuessa?
- Kuka kantaa kustannuksen niistä tyhjistä, tuetuista asunnoista jotka nyt jäävät kunnille ja veronmaksajille?
- Pitäisikö tukea jatkossa kohdistaa tarkemmin kasvualueille sen sijaan että se leviää tasaisesti koko maahan?
- Muu — kerro kommenteissa 👇
Onko tämä sinulle tärkeä kysymys? Voit esittää sen suoraan päätöksentekijälle Cores.Media:ssa.
