Miksi osasta hoivakoteja puuttuu sydäniskuri?
Osa ympärivuorokautisista hoivakodeista — joidenkin kuukausimaksut nousevat lähelle 4 000 euroa — ei pidä tiloissaan sydäniskuria (AED-laitetta). Ilta-Sanomien uutisoinnin mukaan perusteluna on esitetty, että suurimmalla osalla asukkaista on jo elvytyskielto (DNR).
Tämä nostaa esiin kysymyksen, joka on tarkempi kuin miltä se ensin kuulostaa.
Mitä elvytyskielto oikeasti tarkoittaa
Elvytyskielto on aina yksittäistä potilasta koskeva, lääketieteellisin perustein tehty henkilökohtainen päätös. Se tehdään yhdessä potilaan, hänen läheistensä ja hoitavan lääkärin kanssa silloin kun elvytys itsessään todennäköisesti aiheuttaisi enemmän kärsimystä kuin hyötyä hauraalle, monisairaalle keholle. Se ei ole huone- tai osastokohtainen ratkaisu.
Tästä seuraa suoraviivainen havainto: elvytyskielto koskee vain sitä henkilöä jolle se on tehty. Se ei koske hoivakodissa vierailevaa omaista, ei henkilökuntaa, eikä sitä asukasta jolla elvytyskieltoa ei ole. Jos rakennuksessa on yksikin ihminen ilman elvytyskieltoa, hänellä on sama oikeus ensiavun yritykseen kuin kenellä tahansa muualla.
Miksi kysymys ei ratkea rahalla yksin
Sydäniskurin hankintakustannus on suhteellisen pieni verrattuna hoivakodin kokonaisliikevaihtoon. Silti laite puuttuu osasta yksiköitä, mikä viittaa siihen että kyse ei ole pelkästä hinnasta vaan siitä, miten turvallisuusvaatimukset ja niiden valvonta on tällä hetkellä määritelty ympärivuorokautisessa hoivassa.
Aivovaurio alkaa kammiovärinän iskiessä neljästä kuuteen minuutissa. Jos lähin sydäniskuri on kymmenen minuutin matkan päässä, se ei ehdi olla avuksi silloin kun sitä eniten tarvittaisiin. Tämä koskee yhtä lailla vierailevaa 50-vuotiasta lasta joka saa itse sydänkohtauksen käytävällä, kuin uupunutta hoitajaa kesken vuoron — kumpikaan heistä ei ole se, jonka elvytyskieltoa asiassa käytetään perusteena.
Kaksi tapaa lukea sama tilanne
Yhden tulkinnan mukaan tämä on selkeä turvallisuuspuute: hätäensiapuvälineistön pitäisi olla mitoitettu rakennuksessa olevien kaikkien ihmisten, ei vain asukkaiden enemmistön, mukaan — riippumatta siitä mikä osuus asukkaista sattuu olemaan elvytyskiellon piirissä. Tämän näkemyksen mukaan nykyinen käytäntö sekoittaa kaksi eri asiaa: yksittäisen potilaan hoitolinjauksen ja koko yksikön yleisen turvallisuustason.
Toisen tulkinnan mukaan kyse voi olla resurssien kohdentamisesta sinne missä tarve on suurin — jos valtaosalla asukkaista on elvytyskielto ja yksikön ensisijainen tehtävä on tarjota rauhallinen, ei-aktiivihoitoinen ympäristö elämän loppuvaiheessa, sydäniskurin puuttuminen voidaan nähdä johdonmukaisena valintana sen sijaan että se automaattisesti tarkoittaisi laiminlyöntiä.
Kumpikaan tulkinta ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että rakennuksessa voi silti olla ihmisiä — asukkaita, omaisia, työntekijöitä — joita elvytyskielto ei koske.
Mitä sinä kysyisit?
- Millä perusteella katsotte, että osan asukkaista elvytyskielto voi vaikuttaa koko yksikön hätäensiapuvälineistön tasoon?
- Onko sydäniskurin puuttuminen ympärivuorokautisista hoivayksiköistä tällä hetkellä sallittua nykyisen sääntelyn ja valvonnan puitteissa?
- Jos on, pitäisikö vaatimuksia tarkentaa niin, että ne huomioivat erikseen kaikki rakennuksessa oleskelevat — eivät vain asukkaat?
- Kuka viime kädessä vastaa, jos hätätilanteessa lähin laite on usean minuutin etäisyydellä?
- Muu — kerro kommenteissa 👇
Onko tämä sinulle tärkeä kysymys? Voit esittää sen suoraan päätöksentekijälle Cores.Media:ssa.
